2017, Otteluennakot, Ykköspesis

Puijon Pesiksen ykköspesisjoukkue on kuluvan aikana ottanut kaksi kolmen pisteen voittoa, jotka molemmat ovat tulleet keskisuomalaisista joukkueista. Keskiviikkona kaatui vieraissa Jyväskylän Kiri ja pari viikkoa sitten saman kohtalon koki Jyväskylän Lohi. Onko Puijon pistesaalis sama, kun se sunnuntaina klo 17 kohtaa kolmannen keskisuomalaisen joukkueen eli Lievestuoreen Kisan?

Sekä Puijolla että Lievestuoreella on pohjalla makea voitto. Puijo rallatteli keskiviikkona Kiriä vastaan ottelun ensimmäisellä jaksolla 10 juoksua. Lievestuore puolestaan nakutteli torstaina paikallispelissä Jyväskylän Lohea vastaan yhteensä peräti 15 juoksua, kun se voitti numeroin 2-0 (9-0, 6-3).

Erityisen hurjassa kunnossa torstain pelissä oli Lievestuoreen lyöjäjokeri Robert Tallbacka, joka löi kunnarin ja kahdeksan tavallista juoksua. Häntä säesti hyvin konkarijokeri Olli Kiiveri lyömällä kolme juoksua.

Sunnuntain ottelun sävel onkin selvä: Puijon on pystyttävä niin hyvään ulkopeliin, että Lievestuoreen takatilanteet jäävät vähiin. Jos Tallbacka ja Kiiveri eivät pääse kotiutuspuuhiin, Puijon mahdollisuudet voittaa ottelu paranevat.

Toisaalta Puijon ulkokenttä piti keskiviikkona takatilanteissa Jyväskylää vastaan hyvin. Kiri kykeni ottelun toisella jaksolla saamaan enemmän kolmostilanteita kuin Puijo. Siitä huolimatta Puijo voitti myös toisen jakson. Muutenkin Puijon ulkokenttä on koko kauden toiminut mainiosti, ehkä Ylivieska-pelin toista jaksoa lukuun ottamatta.

Lievestuore on sarjataulukossa seitsemäntenä ja sillä on yhdeksän pistettä. Matkaa sarjataulukossa kolmantena olevaan Puijoon on seitsemän pistettä. Puijo on voittanut seitsemän pelaamastaan kahdeksasta ottelusta.

Lievestuoreen joukkue on sekoitus konkareista ja nuorista pelaajista. Jälkimmäisiin lukeutuu 22-vuotias koppari Jouni Mäki, joka kauden ensimmäisellä neljänneksellä onnistunut hyvin, vaikka ei ole kaikkia pelejä pelannutkaan. Mäellä on aikaisemmilla kausilla superpesiskokemusta Koskenkorvan riveistä.

Perjantai-iltana Mäki, Tallbacka ja Lievestuoreen ykköskärjessä pelaava Alex Leinonen pelasivat superpesistä Kiteen Pallon joukkueessa Joensuun Mailaa vastaan.

Lievestuoreen vahvuuksiin kuuluu epäilemättä myös juonikas pelinjohtaja Pekka Rajala. Kokenut Rajala on takavuosien huippupelaaja, joka pelasi superpesistä pääosin Jyväskylän Kirin, mutta myös Ulvilan, Oulun Lipon ja Nurmon Jymyn joukkueissa.

Puijon ajoittain tahmea sisäpeli vapautui oivallisesti keskiviikkona Jyväskylässä. Olisiko helteisellä säällä ollut vaikutusta siihen, että pallo sai kyytiä tarkasti ja kovaa.

Mailan varressa erinomaisen pelin pelasi Ville Pietinen, joka vaihtoi lähes erehtymättömästi ja onnistui myös kotiutuksissa. Jämäkällä pelipäällä olivat myös Puijon jokerit Roope Haapsalo (5 lyötyä) ja Lassi Vuorela (3 lyötyä).

Pietinen tuntee hyvin suurimman osan Lievestuoreen pelaajista. Pelejä Lievestuoretta vastaan on kertynyt useita, ensin suomensarjassa ja nyt neljä vuotta ykköspesiksessä.

-Lievestuore on kovalyöntinen porukka, jolle ei pidä antaa takatilanteita. Pallot on ulkona otettava kohdalta kiinni, Pietinen sanoo.

Henkilökohtaisesti kausi on Pietisen mukaan lähtenyt hyvin liikkeelle, vaikka hän kaipaakin lisää tasaisuutta otteisiinsa. Sisäpelissä paikka ykköskärjesssä on tuonut lisää vastuuta, mistä Pietinen on hyvillään.

-Treenimäärä ei talvella lisääntynyt, mutta oikeiden ohjelmien ansiosta fysiikkaan on tullut iso harppaus, hän kertoo.

 

Teksti: Mauri Liukkonen

 

 

 

Share