Puijo haastaa vahvan Mansen rohkealla pelillä

Puijon Pesiksen ykköspesisjoukkue aikoo iskeä Manse PP:n kimppuun keskiviikkona rohkealla, mutta järkevällä ulkopelillä. PuPen kauden toinen kotiottelu alkaa Puijon pesäpallostadionilla keskiviikkona kello 18.

Manse on yksi sarjan ennakkosuosikeista. Puijon pelinjohtaja Jaska Huttunen luonnehtii Mansea kovaksi lyöntijoukkueeksi, minkä myös tilastot osoittavat. Mansen kotiuttajajokeri Jarkko Paloniemi on lyönyt joukkueen kolmessa tähänastisessa ottelussa 11 juoksua ja on tilastossa viidentenä. Kaikilla neljällä hänen edellään olevalla on pelattuna yksi ottelu enemmän.

Mansen kärki rakentaa hyvin tilanteita. Roope Reinikka on tuonut seitsemän juoksua. Mika Ilkko on ollut tutun tehokas. Viime kaudella Seinäjoella Superpesistä pelannut Ville Hotakainen vahvistaa nyt Mansen joukkuetta.

-Läpilyöntejä Manselle ei pidä antaa. Lähdemme pelaamaan rohkeaa, mutta järkevää ulkopeliä, jolla estämme kärjen tilanteiden rakentelua. Sisällä teemme pitkällä kärjellämme tarvittavat juoksut, Huttunen kaavailee.

Puijolla on kolmesta ottelusta kasassa neljä pistettä, jotka oikeuttavat sarjassa kuudenteen sijaan. Mansella on niin ikään kolmesta ottelusta koossa kuusi pistettä. Puhtaalla kolmen pisteen kotivoitolla Puijo siis kipuaisi sarjataulukossa vastustajansa ohi.

Sarjan alku on Huttusen mukaan osoittanut, että helppoja vastustajia ei olekaan. Etukäteen sarjan häntäpäähän veikatut joukkueet ovat kiusanneet ennakkosuosikkeja. Mansekin joutui reilu viikko sitten taipumaan kotikentällään yllätysjoukkue Sotkamolle, toisella jaksolla jopa murskajuoksuin 0-12.

-Alkukaudesta yllätyksiin on aina enemmän mahdollisuuksia, Huttunen sanoo.

Hän on tyytyväinen siihen, että Puijo on kolmesta pelaamastaan ottelusta voittanut kaksi. Varsinkin lauantaina Ulvilasta kamppailtu voitto oli hyvä näyte joukkueen kyvystä venyä tiukoissa tilanteissa.

-Kokoonpano on elänyt ja taitaa elää vieläkin pienten loukkaantumisten ja muiden syiden vuoksi. Vaikka ulkopeliroolit ovatkin vaihtuneet, joukkue on kyennyt muuntautumaan ja voittamaan. Sille on hyvä rakentaa jatkoa, Huttunen arvioi.

Joukkueiden kokoonpanot julkistetaan tuttuun tapaan vasta ottelun kynnyksellä. Ulvilassa lauantaina pallon silmäänsä saanut kakkoskoppari Altti-Jussi Ronkainen pelasi jo maanantaina A-poikien superin ottelun, joten hän pelannee myös keskiviikkona. Poissa ensimmäisistä otteluista olleen kotiuttajajokeri Teemu Nivalan tilannetta seurataan mielenkiinnolla.

Kaksoisedustussopimuksella Puijoa vahvistavaa Iiro Nokkalaa tarvittiin kahdessa pelissä Kouvolan superpesisjoukkueessa. KPL:n etenijäjokeri Matti Saukko oli kuitenkin jo sunnuntaina joukkueensa riveissä, joten Nokkala nähtäneen keskiviikkona Puijon miehistössä.

Puijon Pesis – Manse PP Puijon pesäpallostadionilla keskiviikkona 30.5. kello 18.

Teksti: Mauri Liukkonen

Scroll to Top