Puijo lähtee kaatamaan Mansea ulkopelin kautta

Puijon Pesiksen miesten ykköspesisjoukkue lähtee keskiviikkona alkavissa sarjan välierissä kaatamaan vastustajaansa Manse PP:tä ulkopelin kautta. Pelinjohtaja Jaska Huttusen resepti on selkeä.

-Räpylän on pidettävä, jos näissä peleissä aikoo saada jotakin aikaan. Tärkeää on, että Mansen kärjen sisäpelaamiseen saadaan jarruja, Huttunen sanoo.

Hereillä Puijon Mansen kärjen kanssa onkin oltava. Runkosarjan etenijätilastoon Manse sai kymmenen parhaan joukkoon peräti kolme pelaajaa. Roope Reinikka oli etenijätilaston kakkonen 49 tuodulla juoksulla. Kymppisakkiin mahtuivat myös Severi Piispanen ja Timo Torppa.

Reinikka oli kakkonen myös kärkilyöntitilastossa. Ville Hotakainen oli saman tilaston viitonen.

Huttusen mukaan Mansen ykköskärki pelaa vaihtelevaa peliä.

-He vaihtavat kovilla, mutta sekaan tulee paljon pieniä. Koko ulkokenttä joutuu olemaan varuillaan, Huttunen sanoo.

Tänä vuonna miesten Ykköspesiksen runkosarja oli edellisvuosiin verrattuna selvästi epätasaisempi. Kolme kärkijoukkuetta lähti jo alkukaudessa omille teilleen. Tämä näkyy runkosarjan pisteissä. Vaikka Puijo oli sijoituksissa vain pykälän kolmanneksi selviytyneen Mansen takana, keräsi Manse silti 23 pistettä enemmän.

Runkosarjassa Manse voitti molemmat keskinäiset ottelut. Joukkueet olivat vastakkain lauantaina runkosarjan viimeisessä ottelussa Tampereella. Manse voitti pelin 1-0. Kumpikin joukkue lepuutti pelaajia, joten suuria johtopäätöksiä lauantain pelistä ei kannata tehdä.

Ilahduttavaa kuitenkin oli, että kotiuttajajokeri Tommi Nissinen loisti ottelussa. Nissinen löi kunnarin ja neljä tavallista. Runkosarjan lyötyjen juoksujen tilastossa viidenneksi nousseen Nissisen kotiutustehoja tarvitaan myös jatkopeleissä.

-Kyllähän me ottelusarjaan silti selvänä altavastaajan lähdemme. Jos kuitenkin pelaamme rohkeasti, voimme varsinkin ensimmäisissä otteluissa saada Mansen pelin epätasapainoon, Huttunen pohdiskelee.

Puijo ja Manse eivät ole Ykköspesiksen välierissä vastakkain ensimmäistä kertaa. Kesällä 2016 Manse voitti ottelusarjan 3-1. Kolmessa ottelussa voittaja selvisi tuolloin vasta supervuorossa.

Viime kesänä Manse oli runkosarjan nelonen, mutta hävisi välierissä Pöytyälle suoraan 0-3. Puijo taas ei viime vuonna selviytynyt loppupeleihin.

Keskiviikon vieraspeliin Puijon pelinjohto pääsee valitsemaan pelaavan miehistön terveistä pelaajista.

-Pientä kolotusta joillakin pelaajilla on, mutta niin on aina tähän aikaan kaudesta, Huttunen sanoo.

Välierien ensimmäinen ottelu alkaa Kaupin urheilupuistossa elokuun puolivälin jälkeisten arkiotteluiden tapaan jo kello 17.30. Sarjan toinen ottelu pelataan lauantaina Puijon pesäpallostadionilla kello 17 ja kolmas Tampereella jo heti seuraavan päivänä kello 16. Neljäs ottelu pelataan tarvittaessa tiistaina 21.8. kello 17.30 Kuopiossa ja viides tarvittaessa Tampereella torstaina 23.8. kello 17.30.

Teksti: Mauri Liukkonen

Scroll to Top