2017, Otteluennakot, Ykköspesis

Puijon Pesiksen ykköspesisjoukkue kohtaa jäljellä olevissa runkosarjan otteluissa kaikki päävastustajansa. Ensimmäisenä on lauantaina 15.7. vuorossa Muhoksen Pallo-Salamat, joka sarjataulukossa on kolmen pisteen päässä Puijosta, mutta yhden ottelun vähemmän pelanneena. Ottelu alkaa Puijon pesäpallostadionilla klo 14.

Puijo valahti keskiviikkona sarjataulukossa yhden sijan alaspäin, kun se hävisi numeroin 1-2 Vähäkyrölle. Puijo on nyt viidentenä eli juuri sillä sijalla, jolla se pääsisi runkosarjan jälkeen ykköspesiksen välieriin ja mahdollisesti karsimaan paikasta superpesikseen.

Siilinjärvi ja Hamina ovat jo tukevasti Puijon edellä, mutta sarjassa kolmantena olevaan Pöytyään on eroa vain neljä pistettä. Jyväskylän Kiri voitti keskiviikkona puhtaasti SiiPen ja nousi pisteellä ohi Puijon.

Tampere on kuudentena kolme pistettä Puijon takana. Manselaisilla on mahdollisuus kartuttaa pistetiliään jo perjantaina, kun he matkaavat Mantulle SiiPen vieraaksi.

Puijon kokeneeseen kaartiin lukeutuva Ismo Huotari muistuttaa, että runkosarjan sijoitus ja mahdolliset jatkopelit ovat edelleen täysin joukkueen omissa käsissä. Muhoksen jälkeen Puijo pelaa vielä juuri niitä joukkueita vastaan, jotka sen tavoin tähyävät jatkopeleihin.

Tärkeiden otteluiden putki päättyy Puijon runkosarjan viimeiseen otteluun, kun nyt sarjassa kolmantena oleva Pötytyä 9. elokuuta tulee Puijon pesäpallostadionille.

-Nyt on turha vilkuilla muiden pelaamista. On vain keskityttävä omiin peleihin, Huotari korostaa.

Seuraava kanto Puijon tiellä on siis lauantainen vastustaja Muhos. Huotari luonnehtii Muhosta tasavahvaksi joukkueeksi. Muhoksen pelaajat eivät juuri keiku tilastojen kärjessä, mutta koko joukkue suorittaa tasaisesti, mikä näkyy tärkeimmässä tilastossa eli sarjataulukossa.

Muhoksen joukkueesta löytyy kotiutusvoimaa. Vesa Pöytäkangas on lyötyjen juoksujen tilastossa seitsemäntenä 31 juoksulla. Jani Korhonen on lyönyt 22 juoksua.

Kotiutukset ovat se osa-alue, joka Puijon pelissä Vähäkyröä vastaan tökki eniten keskiviikkona. Huotarin mukaan joukkueella oli reilusti tilaisuuksia ratkaista Vähäkyrö-ottelun toinenkin jakso, mutta kotiutukset eivät onnistuneet tai joukkue sähläsi muuten purkaessaan hyvin rakennettuja ajolähtöjä.

Huotari itse on viime otteluissa nostettu lyömään numerolla neljä eli hänen roolinaan on ollut ykköskärjen kotiuttaminen. Edellisessä ottelussa SiiPeä vastaan Huotari ratkaisi toisen jakson Puijolle läpilyönnillään. Keskiviikon ottelussa Huotari löi kaksi juoksua.

-Minun on saatava merkattuihin kotiutuslyönteihin enemmän laatua ja määrätietoisuutta, Huotari analysoi kriittisesti.

Koko joukkueelle Huotari toivoo lauantain pelissä iloista ilmettä ja vapautuneempaa peliä kuin seitsemässä edellisessä ottelussa, joista Puijo on hävinnyt kuusi.

-Pisteitä on vielä paljon jaossa. Ne pitää ottaa, eikä odotella.

Lauantain ottelun jälkeen jo perinteeksi muodostunut ja huippusuosion saavuttanut Puijon Pesiksen #Pesispaatti starttaa parituntiselle hurmosristeilylle Kuopion Matkustajasatamasta klo 19.

Teksti: Mauri Liukkonen

Share