2019, Kausiennakko, Uutiset, Ykköspesis

Puijon Pesiksen ykköspesisjoukkue tavoittelee alkavalla kaudella paikkaa sarjan jatko-otteluihin. Onnistuminen niissä avaisi portin superpesiskarsintaan.  PuPe  aloittaa kautensa äitienpäivänä kotiottelulla Sotkamon Jymyn kakkosjoukkuetta vastaan.

– Minimitavoite on pääsy runkosarjassa viiden parhaan joukkoon. Pyrimme kuitenkin siihen, että saisimme jatko-otteluihin kotiedun. Siihen pääseminen edellyttäisi sijoittumista runkosarjassa kolmen parhaan joukkoon, täsmentää pelinjohtaja Jaska Huttunen.

Ykköspesiksen runkosarjan voittaja nousee aikaisempien kausien tapaan suoraan Superpesikseen. Sijoille 2-5 kivunneet joukkueet pelaavat jatko-ottelut. Niissä ratkaistaan ne kaksi joukkuetta, jotka pääsevät pelaamaan paikasta ylimmälle sarjatasolle.

Mitään haihattelua Puijon Pesiksen tavoite ei ole. Pesäpalloliiton julkaisemassa kauden ennakkoarviossa Ykköspesiksen pelinjohtajat sijoittavat PuPen sijalle neljä. Edelle yltävät sarjan ehdottomat ennakkosuosikit eli Manse PP, Oulu ja Hamina.

Näitä ennakkosuosikkeja PuPen nuori joukkue lähtee haastamaan uusin eväin.

Pelinjohtaja Huttunen luonnehtii PuPen joukkuetta kovalyöntiseksi porukaksi, josta löytyy myös riittävästi jalkoja etenemiseen.

– Erityisesti numeroilla lyövässä yhdeksikössä on miehiä, joilta pallo saa kovaa kyytiä, Huttunen erittelee.

Lyöntivoimaa löytyy esimerkiksi joukkueen uusilta miehiltä eli Kasperi Laasoselta, Misa Märsylältä ja Juho Vänskältä. Myös kotiuttajajokeri Teemu Nivala on talven harjoituspelin perusteella kovassa iskussa.

Laasonen paukutteli jo viime kauden runkosarjassa Lievestuoreen paidassa 22 juoksua ja oli korkealla myös kärkilyöntitilastossa. Ulkopelissä Laasoselle on sovitettu paikkaa linjassa.

Viime kaudella Sotkamon kakkosjoukkueessa pelannut Märsylä on talven harjoituskaudella saanut voimaa lyönteihinsä. Märsylän nopeudesta kertoo, että viime kaudella hän toi entiselle seuralleen runkosarjassa 26 juoksua.

– Alkavalla kaudella Märsylä on nopea ykköstilanteen purkaja, joka sivaltaa muutamia läpilyöntejä, lupaa Huttunen.

Joensuun Mailan kasvatti Vänskä pelasi viime kaudella suomensarjaa Juvalla, mutta kokemusta hänellä on kovemmistakin peleistä. Ulkona Vänskä on tottunut pelaamaan kopparina.

Ulkopelissä PuPen yksi vahvuus löytyy etukentältä. Valmentajaksi Kuopioon syksyllä tullut entinen mestarilukkari Mikko Lahtinen on pannut etukenttäpelaajat hikoilemaan harjoituskauden aikana.

Haastetta onkin, sillä tärkeimmän etukenttäpelaajan eli lukkarin tontilla häärii nyt ensimmäistä kertaa sitten juniorivuosiensa Waltteri Hämäläinen. Viime kaudella Hämäläisellä vielä oli iso rooli PuPen polttolinjassa. Saman roolin on nyt kakkospolttajana ottamassa Märsylä.

Mitään ennenkuulumatonta linjapelaajan hyppääminen lukkariksi ei ole. Pesäpalloa tarkemmin seuranneet muistavat varmasti hyvin esimerkiksi Jani Komulaisen vastaavan tempun viisitoista vuotta sitten Sotkamon Jymyssä. Komulainen palasi takaisin linjaan, kun Jymy pestasi riveihinsä PuPea nyt valmentavan Mikko Lahtisen kaudelle 2009.

Valmentamisen lisäksi Lahtinen toimii PuPen kakkospelinjohtajana ja on vastuussa nimenomaan ulkopelistä. Kaaripeliin Lahtinen tuo vahvuutta. Entisen huippulukkarin silmistä on apua väärien huutamisessa.

Pelinjohtaja Huttunen luottaa myös joukkueen koppareihin. Takakentälle löytyy miehiä, joiden heittokäsi riittää vastustajan etenijöiden polttamiseen kotipesän kynnykselle.

Tärkeä linkki pelaajien ja valmennusjohdon välillä on joukkueen kapteeni. Alkavalla kaudella tehtävän on saanut hoitaakseen PuPen runkomiehistöön jo pitkään kuulunut Ismo Huotari.

– Aika kuluu nopeasti. Kun tuli vuonna 2012 joukkueeseen, olin yksi nuorimmista. Nyt olen joukkueen vanhin ja yhdessä varakapteeni Niko Asunmaan kanssa ainoa 1980-luvulla syntynyt, Huotari sanoo.

Huotari luonnehtii PuPen joukkuetta nuoreksi ja nälkäiseksi porukaksi. Talven harjoituspelit ovat hänen mukaansa osoittaneet, että joukkueella on hyvät mahdollisuudet menestyä.

Sekä Huttunen että Huotari pitävät vaikeimpina vastustajina sarjan ennakkosuosikkeja eli Tamperetta, Haminaa ja Oulua.

Erityisesti Tampere on määrätietoisesti vahvistanut joukkuettaan kovilla pelaajahankinnoilla. Uusia miehiä ovat muun muassa kolme miesten Itä-Länsi –ottelua pelannut Kimmo Carlsson ja toissa kaudella Superpesiksen kotiuttajatilastossa seitsemänneksi sijoittunut, yhden välivuoden pitänyt Ville Kero.

Hamina ja Oulu pelasivat molemmat viime kaudelle Superpesistä. Haminan oranssipaidoissa pelaa nyt PuPelle varsin tuttu mies eli Lassi Vuorela.

Erityinen huomio alkavalla kaudella kohdistuu Oulun lukkariin Toni Kohoseen. Lukkarilegendan kohtaamista odottaa mielenkiinnolla myös Huotari.

– En ole koskaan pelannut Kohosta vastaan. Nyt se vihdoin onnistuu. Odotan todella mielenkiinnolla ensimmäistä peliä Oulua vastaan, Huotari sanoo.

Puijon Pesiksen ykköspesisjoukkue aloittaa kautensa äitienpäivänä 12.5. kotiottelulla Sotkamon Jymyn kakkosjoukkuetta vastaan. Ottelu alkaa Puijon pesäpallostadionilla kello 17. Kyseessä on hyväntekeväisyysottelu, jonne yleisöllä on vapaa pääsy. Otteluisäntä on Kuopion kaupunki.

Share