2018, NSS, Puijottaret, Seura, Seuratoimijat, Uutiset, Ykköspesis

Puheenjohtajan kynästä

Hyvä katsoja, kannustaja, yhteistyökumppani, talkoolainen ja seuraimmeinen. Lämmin ja iso kiitos kaudesta 2018!

Puijon Pesiksen kausi 2018 on saatu pakettiin urheilullisesti niin miesten, naisten kuin junioreidenkin osalta. Miesten edustusjoukkueen kausi päättyi Ykköspesiksen välierien viidennessä ottelussa tiukan taistelun ja jännittävien tilanteiden jälkeen ja jäi vain yhden voiton päähän, että kausi olisi vielä jatkunut Superpesis-karsinnoissa. Kokonaisuutena kaudesta jää kuitenkin hyvin positiivinen maku niin edustuksen kuin koko seurankin osalta.

Täytyy sanoa, että varsinkin miesten ykköspesisjoukkueen osalta raastavan ja kuluttaneen viime syksyn jälkeen ja kaikkien vastoinkäymisten koettelemana, olen ylpeä siitä mitä me yhdessä saavutettiin. Lähtökohdat eivät olleet helpot ja haasteita riitti. Tähän peilaten, nousujohteinen kausi ja lopputulos, runkosarjassa sijoitus neljäs ja saappaat jalassa kaatuminen tiukan taistelun jälkeen välierissä, on hyvä saavutus. Toki nälkä kasvoi syödessä, mutta niin on hyvä kuin käy. Siitä kiitos kuuluu hyvin yhteen hiileen puhaltaneelle ja hyvähenkiselle joukkueelle; pelaajille, valmentajille, pelinjohdolle ja taustoille huoltajat mukaan lukien. Erityiskiitokseni lähtee joukkueenjohtaja Anssi Korhoselle, joka raatoi tunneista säästämättä joukkueen kasaamiseksi viime syksynä.

Kun tästä kääntää kelloa vuoden taaksepäin ja kelaa takaisin tähän päivään, mahtuu siihen jälleen huikea määrä seuraelämää kaikkine puolineen. Uskon, että onkeen ja reppuun on tarttunut paljon oppia, havaintoja ja ajatuksia tulevista kehittämiskohteista. Niin seurajohdolle, taustatoimijoille, valmentajille ja pelaajille. Tarinamme ’iskee älyllä’ mukaisesti nokkeluutemme antaa aina uutta näkökulmaa, intoa löytää uusia toimintamalleja ja tapoja kehittyä. Tähän pyrimme toiminnassamme.

Vuodesta 2018 jää mieleen erityisesti muutama erityisempi tapahtuma. Kausi alkoi upeasti PuPe Vastuu –hyväntekeväisyysottelulla, jolla saimme kerättyä hienon potin Hope Kuopion toimintaan. Kumppanimme lähtivät hyvin mukaan uuteen avaukseemme ja aiomme myös jatkaa seuran arvojen mukaisesti vastuullisuutta korostavia tekoja ja toimintatapaa.

Kesäkuussa veimme Savon derbyn yhdessä SiiPen kanssa Keskuskentän jalkapallostadionille. Ottelusta syntyi tapahtuma, joka oli taatusti erilainen kokemus ja toi pesäpalloa lajina tutummaksi uusille ihmisille.

Elokuun lopulla oli erikoisottelu, joka jäi varmasti ainakin paikallaolijoiden muistoihin ja sydämiin koskettavana, hienona ja ainutlaatuisena iltana. Seurallemme oli suuri kunnia, että saimme tarjota niin Samille itselleen kuin kuopiolaiselle yleisölle sen rakastaman lyöjäkuninkaan viimeisen jäähyväisottelun. Hieno ilta huipentui jatkojuhlissa Kylpylähotelli Kunnonpaikassa.

Itselle jäi vahvasti myös mieleen toinen välieräottelu Kuopiossa, jossa niin joukkueemme kuin yleisökin syttyivät hurmokseen. Nämä kaikki ottelut, tapahtumat ja hetket tarjosivat sitä mitä urheilu parhaimmillaan voi: yhteenkuuluvuutta, jännitystä, käsin kosketeltavaa tunnelmaa ja ainutlaatuisia elämyksiä.

Erikoistapahtumien lisäksi selkeä teema kuluneessa kesässä oli markkinointiin ja sosiaaliseen mediaan panostaminen. Saimme mediatiimiimme kolme uutta vahvistusta, jotka tekivät mielettömän hienoa jälkeä ja varmasti myös saivat paljon arvokasta oppia ja kokemusta kesän mittaan. Toivottavasti tämä kädenjälki näkyi teille kaikille! Iso kiitos tärkeästä työstä menee tulokkaille Merille, Saimille ja Miskalle sekä konkari-Maurille!

Kuluneesta vuodesta positiivisena seikkana on nostettava esiin vielä onnistunut Kausarihaaste-kampanja. Se osoitti uskoa vahvistavaa sitoutumista isolta joukolta katsojista.

Tehdyllä työllä niin joukkueessa kuin taustoillakin oli merkitystä. Keskikatsojamäärä (ilman Keskuskentän ottelua) kasvoi runkosarjassa hieman yli 100 katsojalla, joka tekee 20 prosentin kasvun!

Kääntäessä katseen miesten edustuksesta naisten edustukseen, ei tyytyväisyyden määrä vähene yhtään. Puijottaret pelasivat upean kauden ja uskon, että kun joskus myöhemmin arvioidaan historiaa, voi tästä vuodesta puhua Puijottarien käännekohtana. Toiminta otti kaikilla osa-alueilla niin ison harppauksen eteenpäin kun se vuodessa voi. Puijottaret on nyt lunastanut paikkansa uskottavana tulevaisuuden joukkueena naispesäpallon kartalla. Kiitos Jussi ja Pasi sekä koko Puijottarien poppoo.

Kun katsoo vielä seuran isoa kuvaa, johon kuuluu kaiken edellä mainitun lisäksi mm. yhteistyökumppanuuksien kasvu, juniorijoukkueiden määrän kasvu ja urheilulliset onnistumiset, vetovoimainen pesiskoulu, uudet toimintamuodot kuten Höntsäpesis ja Perhepesis sekä harrastaja- ja lisenssimäärän jatkuva kasvu vuodesta toiseen, voi hyvällä omallatunnolla sanoa, että meillä Puijon Pesiksessä on kaikki mahdollisuudet valoisaan tulevaisuuteen.

Toteutamme seurastrategiaa määrätietoisesti eri osa-alueille kehitysaskeleita ottaen ja olemme yhä useammin puheenaihe niin somessa kuin toriparlamenteissa. Meillä on seurassa valmentajia ja osaajia, joista moni voisi olla kateellinen – ja aiomme ja tulemme vain vahvistumaan tässä suhteessa. Olosuhteet Kuopiossa ovat jo hyvät ja lähitulevaisuudessa tulemme ottamaan isoja askeleita vielä parempaan.

Ennen kaikkea edessä on valtava määrä työtä. Ja se työ on aloitettu. Jokainen on tervetullut tähän tarinaan antamaan oman panoksensa, yhdessä muiden kanssa. Tulevina vuosina on paljon mielenkiintoista luvassa, kuten Halli-SM -turnaus ensi keväänä Kuopio-hallissa sekä Nuorisoleiri vuonna 2020.

Lopuksi haluan vielä kiittää kolmea ryhmää. Kiitos meidän upeat talkoolaiset ja taustatekijät. Niin junioreiden vanhemmat, vuodesta toiseen kioskeissa ja järkkäreinä puuhaavat talkoolaiset kuin ne ulospäin näkymättömät tekijät, jotka hoidatte kukin rootelianne, jotta seuran toiminta voi pyöriä. Kiitos yhteistyökumppanimme, että mahdollistatte seuran toiminnan sen kaikilla tasoilla. Isoin kiitos teille, katsomoihin ja kannustusjoukkoihin saapuneet – Teitä varten tätä tehdään. Kiitos!

Tervetuloa seuran kauden päättäjäisiin perjantaina 26. lokakuuta Kuopion kaupunginteatterille juhlistamaan yhdessä mennyttä kautta ja kurkistamaan tulevaan, sekä nauttimaan jälleen viihdyttävästä teatterista!

Aleksi Eskelinen

Share