2018, Otteluraportit, Ykköspesis

Tampereen Manse PP:n ja Puijon Pesiksen välieräsarja huipentui ratkaisevaan viidenteen kamppailuun Tampereen Kaupissa. Kaksi ensimmäistä ottelua hävinneet tamperelaiset tekivät kuitenkin kovan nousun ottelusarjan voittoon viemällä myös viidennen väännön lopulta jaksoin 2-0 (7-5, 2-1).

Näin Manse jatkaa Superpesiksen karsintoihin Alajärveä vastaan, kun taas PuPen kausi päättyi pettymykseen.

PuPen kokoonpano oli kokenut ison muutoksen, kun neljännessä ottelussa päätään loukannut kapteeni Antti Rinnevuori joutui jäämään sivuun ja paikan kokoonpanossa nappasi Teemu Huhtakangas.

Avausjaksolla Manse otti avaimet käsiinsä heti avausvuorossa siirtymällä osittain PuPenkin avustuksella 4-0-johtoon. Tyrmäävä alku kantoi Mansen lopulta selvään jaksovoittoon, vaikka Tommi Nissisen kolmen juoksun arvoinen läpilyönti viimeisessä vuorossa kaunistelikin loppulukemia 7-5:een.

Toisella jaksolla PuPe teki vielä kovan tasonnoston ja se taisteli kynsin hampain ottelun viemisestä supervuoroon. Nissisen lyödyllä PuPe johti pitkään 0-1, mutta Manse onnistui raapimaan kaksi juoksua, johon PuPe ei enää saanut vastattua. Näin ollen huikea välieräsarja kääntyi lopulta Manselle voitoin 3-2.

Kuva: Saimi Airaksinen

Share