2018, Otteluraportit, Ykköspesis

Kauden toinen savolainen paikallisottelu miesten Ykköspesiksessä alkoi tiistaina murheellisesti Siilinjärven Mantulla. Kaksi Puijon Pesiksen pelaajaa joutui jättämään pelin kesken jo ensimmäisessä vuoroparissa saatuaan pallon päähänsä.

Ensin loukkaantui Lassi Vuorela. Siilinjärven Pesiksen jokerin Kimmo Lukkarin kova kakkospesään suuntautunut lyönti tuli yhdestä pompusta Vuorelan päähän. Vuorelan silmäkulma aukesi ja hänet vietiin kentältä ambulanssilla.

Puijon ensimmäisessä sisävuorossa kärkietenijänä pelannut Altti-Jussi Ronkainen taas sai polttoheiton päähänsä jo ehdittyään syöksymällä kolmoselle. Myöskään Ronkainen ei kyennyt jatkamaan ottelua.

Mantun katsomosta löytyi ainakin yksi ihminen, jonka paikka ei ole minkään urheilulajin katsomossa. ”Kantakaa raato pois kentältä” –huudot loukkaantuneen pelaajan odottaessa ambulanssia eivät kuulu ainakaan pesäpalloon.

-Siilinjärveläisenä toivon, että huutaja ei ollut Siilinjärveltä, tiivisti Puijon pelinjohtaja Jaska Huttunen varmasti useimpien paikalla olleiden ajatukset.

Vuorelan ja Ronkaisen loukkaantumisen vuoksi Puijo joutui vaihtamaan kaksi jokeriaan pelaamaan myös ulkokentällä. Niinpä Puijo pelasi käytännössä koko ottelun vain yhdellä jokerilla ja kymmenellä pelaajalla kahdentoista sijasta.

Sarjan piikkipaikkaa hallussaan pitävä SiiPe ei antanutkaan siipirikkoiselle Puijolle minkäänlaisia mahdollisuuksia. Ottelun loppunumerot 2-0 (10-3, 7-0) kertovat, että tällä kerralla Puijosta ei ollut SiiPelle tasavertaiseksi vastustajaksi.

Varsinkin SiiPen kotiuttajajokeri Lukkari oli täysin pysäyttämätön. Lukkari löi yksittäisillä lyönneillä peräti yhdeksän juoksua.

Lukkaria säesti hyvin kolme juoksua lyönyt SiiPen lukkari Teemu Kinnunen, joka pelasi myös hyvän ulkopelin. Kinnunen otti pari koppia Puijon lyhyistä lyönneistä ja purki tehokkaasti Puijon tilanteet.

Puijon pelaajista onnistuivat ykköspalkittu Teemu Huhtakangas (kuvassa) ja kakkospalkinnon saanut Iiro Nokkala. Huhtakangas pelasi sataprosenttisen sisäpelin. Nokkala taas löi kaksi juoksua ja keräsi seitsemän kärkilyöntiä.

-Pelin alku oli järkyttävä ja varmasti vaikutti peliimme. Pelissä teimme kuitenkin niin paljon räpylävirheitä, että tappio oli ansaittu, Huhtakangas sanoi.

Myös pelinjohtaja Huttunen myönsi, että loukkaantumiset säikäyttivät häntä itseään ja koko joukkuetta.

-Ajatus karkasi. Vastustaja kuitenkin löi todella hyvin, Huttunen tunnusti.

Puijon tavoite on tappiosta huolimatta edelleen pääsy sarjan loppupeleihin.

-Emme me pane päätämme puskaan, vaikka häviämmekin sarjan kärkijoukkueelle, Huttunen sanoi.

Puijon seuraava peli on ensi sunnuntaina, jolloin kello 17 alkavassa ottelussa Puijon pesäpallostadionilla vastaan asettuu Ulvila. Peli on Puijolle tärkeä, sillä joukkueet ovat sarjataulukossa perättäisillä sijoilla ja tavoittelevat molemmat pääsyä loppupeleihin.

Kuva: Saimi Airaksinen

Teksti: Mauri Liukkonen

Share