Jaguaarilauma vei kaksi pistettä Puijolta

Ensimmäisen jakson hyvä suoritus ei riittänyt pistettä pidemmälle. Sotkamon Jymy Jaguars vei voiton lopulta supervuoroparissa 1-2s (7-4, 2-4, 0-2).

Otteluun saatiin mallikas alku. Pesät täytettiin kolmella lyöjällä ja avausjuoksun lyönyt Juho Vänskä kotiutti Niko Asunmaan. Seuranneesta ajolähdöstä harmillisen nopeasti kaksi paloa ja kenttä tyhjäksi. Sotkamo kuittasi nopeasti tasoittamalla pelin omasta ajolähdöstään. Hyvällä Puijon ulkopelillä kaksi paloa, mutta tästä huolimatta toiseen vuoropariin tilanteessa 1-2.

Toisessa vuorossa jatkettiin siitä mihin jäätiin. Misa Märsylä tasoitti pelin Sotkamon ulkopelivirheen ansiosta. Vuoro kuitenkin loppui nopeasti tuplapaloon. Sotkamollekin yksi juoksu niukasti laittomalta näyttäneellä lyönnillä. Tuomarin tarkistuksen jälkeen juoksu hyväksyttiin.

Kolmannessa vuoroparissa Puijo onnistui taas tasoittamaan pelin Tuomas Luukkosen lyömällä juoksulla. Sotkamolle ei annettu tasoittavalle vuorolle mitään mahdollisuuksia, kolme paloa neljällä lyöjällä.

Viimeisessä sisävuorossa saatiin kenttä rullaamaan lähes Pöytyä-ottelun tapaan. Kasperi Laasosen kakkosrajan puhkaisseen lyönnin jälkeen kotiin ehti Juho Koivisto. Waltteri Hämäläinen löi tilanteeksi 5-3. Ennen palotonta ajoa otettiin aikalisä. Tällä kertaa kakkosrajan puhkaisussa onnistui Vänskä, tilanne 6-3. Märsylä toi tilanteeksi jo 7-3 Sotkamon lukkarin, Matias Litmasen vahinkoväärällä. Sotkamon sisävuorossa jaguaarit pidettiin jo toista kertaa peräkkäin hampaattomina eikä todellista vaaraa pelin tasoittamiselle ollut.

Miro Kähkönen suoritti vahvasti mailan varressa sekä toi kaksi juoksua.

 

Jaksotauolle tilanteessa 7-4.

Tauko ei tuonut Sotkamon sisäpeliin toivottua tulosta. Vuoron aloittava päätettiin kolmeen paloon jälleen neljän lyöjän jälkeen. Puijo kierrätti omalla vuorollaan kaikki lyöjät, ei juoksuja.

Toisessa vuorossa Sotkamo onnistui lyömään yhden juoksun. Puijon sisävuorossa saatiin jälleen mukavasti apuja Sotkamon ulkokentältä; Hämäläinen ehti kakkospesältä kotiin, kun yksikään ulkopelaaja ei mennyt poimimaan takakentälle pyörivää palloa. Tilanne 1-1.

Kolmannessa vuorossa Sotkamo oli kaksi kertaa kotipesän kynnyksellä, mutta Nestori Moision ja Ismo Huotarin mainioilla polttoheitoilla juoksut jäivät tekemättä. Puijokaan ei onnistunut sisällä. Viimeiseen vuoropariin jännittävässä 1-1-tilanteessa.

Nestori Moision ulkopeli sujui tänäänkin hyvin.

 

Viimeisessä sisävuorossaan Sotkamo onnistui kolmesti. Puijo täytti pesät palottomasti ja ennen purkamista pidettiin aikalisän mittainen tauko. Luukkonen yritti ensin, ei juoksuja. Seuraavaksi lyömään tullut Teemu Nivala löi illan ensimmäisen juoksunsa kotiuttaen Hämäläisen, tilanne 2-4. Tähän myös jäätiin.

Supervuoroparin aloittavalla oli Sotkamon vuoro jatkaa siitä mihin edellisessä vuoroparissa jäätiin. Taululle nopeasti kaksi juoksua.

Tästä ei Puijo enää toipunut. Ottelun loppulukemat 1-2s.

Pelinjohtaja Jaska Huttuselta tuli osittain painokelvotonta tekstiä.

– Pelissä oli kaksi selkeää ulkopelivirhettä mitä ei saisi tulla millään sarjatasolla, varsinkaan tällä.

Seuraava peli pelataan jo sunnuntaina 21.7. kun vieraaksi saapuu Kannuksen Ura. Ottelu alkaa klo 17:00, tervetuloa kannustamaan Puijon Pesis voittoon!

Kuvat: Saimi Airaksinen

 

 

Scroll to Top