Eilisessä pelissä Oulun Lippo kuittasi kalavelkansa Puijon Pesikselle, mutta tänään oli Simon Kirin vuoro toimia maksajana. Kolme pistettä kotimatkalle juoksuin 1-5, 2-5.
Puijo sai aloittavalle sisävuorolleen loistavan startin harhaheiton turvin, jolla Nestori Moisio ehti hölkätä kotiin. Juuso Väisänen kotiutti mainiolla kolmosrajapuhkaisulla Niko Märsylän ja ”Juissi” itse pääsi tuulettamaan kunnaria.

Kahden seuraavan vuoroparin ainoaksi pisteeksi oli jäädä Misa Märsylän tuoma ja Teemu Nivalan lyömä juoksu toisen aloittavalla, mutta Simon Joona Nousiainen sai viime tipassa kotijoukkueen kuparisen rikki kolmannen tasoittavalla.
Erkka Gröhnin rajanpuhkaisuyritys neljännessä vuoroparissa toi Puijon viidennen ja samalla jakson viimeisen juoksun.

Toisella jaksolla oli Simon vuoro saada unelma-alku. Juhani Ojala puhkaisi ensin kolmosrajan kotiuttaen Tommi Koiviston ja kaksi lyöntiä myöhemmin vielä Aleksi Hautalan. Sekä Puijon kavennus- että tasoitusjuoksuissa oli tuuria ja ulkopelin avustusta mukana.
Kolme seuraavaa Puijon juoksua olivat jokeriosaston heiniä. Teemu Nivala kiidätti kotiin Niko Asunmaan, Kasperi Laasonen vuorostaan Moision ja Nivala Misa Märsylän.
Näihin lukemiin myös jäätiin kerrassaan loistavan ulkopelin myötä. Kolmostilanteet 9-22.

Puijon Pesiksen ottelut jatkuvat kotona perjantaina 14.8. kärkikamppailussa Haminan Palloilijoita vastaan. Ottelu Puijon pesäpallostadionilla alkaa klo 17.30. Tervetuloa!
Kuvat: Saimi Airaksinen