Manse haki läpilyönneillä kolme pistettä Puijolta

Manse PP Tampereelta oli odotetun vahva keskiviikkoiltana Puijon pesäpallostadionilla. Manse haki muutamalla läpilyönnillä ja kotijoukkueen ulkopelivirheiden avustuksella täydet kolme pistettä miesten Ykköspesiksen ottelusta kotijoukkue Puijon Pesistä vastaan. Peli päättyi lukemin 0-2 (1-7, 2-3).

Illan ehdoton tähti oli Mansen kotiuttajajokeri Jarkko Paloniemi, joka takoi viisi juoksua. Toisella jaksolla Paloniemen läpilyönti kolmosluukusta ja sen seurauksena tulleet kaksi juoksua käytännössä ratkaisivat Manselle jakson voiton ja samalla täyden pistepotin.

Ensimmäisellä jaksolla Paloniemi runttasi rajun kakkosrajaleikkurin, joka myös painui maisemiin ja toi vieraille kaksi juoksua. Viidennen juoksunsa Paloniemi taas löi kovalla ykkösrajaleikkurilla.

Puijo oli turhan kohtelias isäntä. Joukkue lahjoitti vieraille yhden juoksun kahdella väärällä kolmostilanteessa. Yhden juoksun Manse sai harhaheiton turvin.

-Ei jäänyt mitään kouraan. Pelissä tapahtui paljon sellaisia asioita, joita ei nähty kauden ensimmäisissä otteluissa eikä edes hallissa, tuskitteli Puijon pelinjohtaja Jaska Huttunen.

-Ehkä meidän pitäisi ennen peliä saada pallo päähän tai pitäisi sattua jotakin muuta hämminkiä, että olisimme hereillä, Huttunen sanoi viitaten lauantain Ulvila-peliin, jonka kakkoskoppari Altti-Jussi Ronkainen joutui huilaamaan saatuaan pallon silmäänsä alkuverryttelyssä.

Mansen pelinjohtaja Mika Kulmala kehui joukkueen ensimmäisen jakson alkua. Manse pääsi heti ensimmäisessä vuoroparissa turvalliseen johtoon, joka vapautti joukkueen pelin.

Toiselle jaksolle Manse keskittyminen ilmeisesti vähän herpaantui.

-Paloniemen läpilyönti vei meidät juoksun johtoon. Se kesti ja ulkopelissä nähtiin varsinkin viimeisessä vuoroparissa hyviä suorituksia, Kulmala kehui omiaan.

Puijo pelasi ottelun ilman vakiolukkariaan Lassi Vuorelaa. Juuri pelastajaksi valmistunut Vuorela oli Kajaanissa työtehtävissä. Käytettävissä ei myöskään ollut kaksoisedustussopimuksen Puijon kanssa tehnyt Imatran Joona Sikiö, joka oli sairaana.

Lukkarina hääri nuori Valtteri Pirinen, joka Huttusen mukaan selvisi urakastaan lähtökohtiin nähden hyvin. Pirinen onnistuikin takatilanteessa kaksi kertaa irrottamaan Mansen kärkietenijän väärällä. Pirinen saikin Puijon kakkospalkinnon.

Ensimmäisellä jaksolla Manse kuritti tehokkaasti Puijon etukenttää. Toiselle jaksolle Puijo vaihtoi sieppariksi Niko Asunmaan. Vaihto piristi näköjään ykkösvahti Nestori Moisiota, joka onnistui toisella jaksolla polttamaan Mansen etenijöitä lyhyistä lyönneistä takapesille.

Onnistujiin kuuluivat myös Antti Rinnevuori ja Roope Koskelainen (kuvassa), jotka pelasivat sisällä yli 80 prosentin tehoilla. Koskelainen oli Puijon ykköspalkittu ja Rinnevuori taas palkintoraadin mielestä kotijoukkueen paras.

Päätuomarina ja syöttötuomarina toimivat entiset Sotkamon Jymyn pelimiehet Kosti ja Immo Rautiainen. Ilmeisesti kaksikon auktoriteetti oli sen verran kova, että tiukoissakaan tilanteissa pelaajat eivät purnanneet tuomioista.

Kuva: Saimi Airaksinen

Teksti: Mauri Liukkonen

 

 

Scroll to Top