Niukka tappio Kankaanpään reissulta

Kankaanpään Maila oli tänään poikien Superpesiksessä yhden juoksun verran parempi. Pudotuspelisarjan ensimmäinen voitto täten Kankaanpäälle jaksoin 1-0 (4-3, 3-3).

Ensimmäinen palo tehtiin kakkospesälle jo toisen lyöjän aikana. Tätä seurasi neljä väärää, joilla kärki ykköseltä kotiin. Vapaalla kakkoselta kolmoselle pääsi myös Misa Märsylä. Kotiutusyrityksestä kuitenkin palo.

Toisen vuoroparin alkuun Kankaanpää järjesteli palottoman ajolähdön, josta ensimmäisellä yrityksellä toinen juoksu. Toinen kotiutusyritys kopiksi ja kotipesään ensimmäinen palo. Kärki saatiin kentältä pois Penttisen kärpäsellä ja kolmaskin palo saman miehen kädestä. Tasoittavalla Puijo yritti ensin kotiuttaa Sebastian Lahtea, tästä ensimmäinen palo. Kavennusjuoksu syntyi vain hieman myöhemmin, kun Valtteri Pirisen kovan kolmosrajapuhkaisun aikana Märsylä kerkesi kakkoselta kotiin.

Kolmannen vuoron ensimmäinen palo kakkoselle, polttajana jälleen Ilari Penttinen. Toinen palo pikaisesti kolmoselle Palomäen kädestä. Kolmaskin palo hyvällä Märsylän suorituksella. Ykkös-kolmostilanne saatiin aikaiseksi heti vuoron alkuun, mutta Kankaanpään lukkari Joona Lehtisen nykäisyllä Lahti irtosi kolmoselta. Vuoro pidettiin juoksuttomana molemmin puolin hyvin ulkopelisuorituksin.

Kankaanpään kärki saatiin pelattua pois Nestori Moision kopilla ja syöksyllä ykköspesälle. Pesien täyttämisen jälkeen aikalisä ja tilannetta purkamaan jokeri Tommi Angervisto. Ensimmäisellä lyönnillä kupperi kakkospuolelle ja taululle kolmas juoksu. Pesät uudestaan täyteen. Tilanteesta palo ykköselle ja samalla neljäs juoksu harhaheitolla kotipesään. Puijolla ei ollut vaikeuksia täyttää pesiä kärjellä. Aikalisän jälkeen mailan varteen Valtteri Pirinen. Ensimmäisellä lyönnillä kotiin ehti helposti Lahti ja viimeisellä lyönnillä pesät jälleen täyteen. Juho Keinänen kotiutti omalla vuorollaan Märsylän. Pirisestä palo kolmoselle ja seuraavalla koppilyönnillä kenttä tyhjäksi. Peräpää pelattiin pois ja kärjestä uutta tilannetta tulille. Yhden palon ajolähtöä purkamaan jälleen Pirinen. Harhaheitolla kotiin ehti aivan selvästi Lahti, mutta tilanne vihellettiin paloksi. Kolmannen palon jälkeen jaksotauolle yhden juoksun tappiolla.

Toisen jakson alkuun Märsylä toi välittömästi avausjuoksun Pirisen lyönnillä. Jokeriksi siirtyneestä Miro Kähkösestä toinen palo kotipesään ja kolmas palo heti perään kolmoselle. Kankaanpään viisi ensimmäistä lyöjää pelattiin hienosti ulos. Joona Anttilan kova lyönti puhkaisi kakkosrajan, mutta Lahden ja Pirisen yhteistyöllä kunnari jäi tekemättä. Palottomasta ajolähdöstä ensimmäinen palo viimeisen lyönnin ollessa laiton. Seuraavana lyömään tullut Jere Halttunen tasoitti pelin ja enempäänkin oli ainekset, mutta Pirinen ehti syöksymällä pallon eteen.

Juoksuja ei nähty Puijon toisessa sisävuorossa. Tuomiot herättivät tunteita ja sisävuoron päätteeksi Keinäselle keltainen kortti. Ulkopeli ei huonontunut. Otto Kauppinen poltettiin ykköselle ja Akseli Åberg kotiin. Kakkoselle kolmas palo ja kolmanteen vuoroon.

Yhden palon ajolähdöstä saatiin johtojuoksu, kun kopiksi noussut pallo ei pysynyt Kankaanpään kopparin räpylässä. Seuraava juoksu myös räpylävirheestä. Kaksi paloa Kankaanpään pelaajista hyvällä ulkopelillä ja näiden jälkeen kahdella juoksulla tasoihin. Viimeiseen vuoropariin tilanteessa 3-3.

Viimeisessä vuorossa Lahti poltettiin ykköselle, Märsylä kakkoselle ja Palomäki viimeisenä varsinaisena lyöjänä ykköselle. Voitto Kankaanpäähän 1-0.

Sarja jatkuu torstaina 29.8. Puijon pesäpallostadionilla. Tavoitteena on tietysti siirtää sarjan ratkaisu Kankaanpäähän maanantaihin 2.9. Ottelu alkaa klo 17.00, tervetuloa kannustamaan pojat voittoon!

Kuva: Saimi Airaksinen

Scroll to Top