Pisteetön Pöytyän vierailu tuplareissun päätteeksi

Puijon Pesis paketoi helteisen Länsi-Suomen tuplaviikonlopun Pöytyän Urheilijoiden vieraana. Lopputulos ei ollut tällä kertaa vieraille suotuisa, sillä vahvemmassa lyöntivireessä ollut kotijoukkue Pöytyä vei täyden pistepotin jaksoin 2-0 (9-2, 6-5).

Reilusti yli 30 asteen lämpötilassa pelatussa ottelussa PuPen ulkokenttä joutui armottomaan helteeseen etenkin ottelun avausjaksolla. Pöytyä aloitti juoksuiloittelun toisessa vuorossa, kun Teemu Utunen kiskoi pallon kolmosjatkeelta maisemiin 1+1 juoksun arvoisesti.

Kolmannessa vuorossa tahti vaan kiihtyi ja isännät iskivät peräti viidesti, joka katkaisi PuPen selkärangan avausjakson osalta. Juoksuin 9-2 päättyneellä jaksolla PuPen lyödyistä vastasivat kärkimiehen roolissa avausjakson viilettänyt Nestori Moisio ja Kasperi Laasonen.

Toiselle jaksolle PuPe tuli hieman raikkaammalla ilmeellä, jonka turvin se johti toisessa vuorossa 0-2 Teemu Nivalan ja Laasosen lyödyillä. Toisen tasoittavallaan Pöytyä latoi kuitenkin tylysti palloa väliin siirtyen 3-2-johtoon.

Kolmannessa vuorossa PuPe otti jälleen kuskin paikkaa kahdella juoksulla, mutta Pöytyän Joona Anttilan kaksi peräkkäistä onnistumista siirsi isännät jälleen juoksun johtoon 5-4. Jokerikotiuttaja Nivala pisti pelin vielä viimeisessä vuorossa 5-5-tasoihin, mutta tasuria enempään PuPen yritykset eivät riittäneet ja pisteittä jääminen oli selvää ennen viimeistä ulkovuoroa.

Pöytyän puhtaan voiton varmisti Jere Harjuvaara, joka löi pallon kahden palon tilanteessa väliin niukan juoksun arvoisesti. Näin PuPen pistesaldo hikiseltä ja raskaalta tuplareissulta jäi kahteen lauantaisen Ulvila-voiton myötä.

Pelit jatkuvat ensi viikon perjantaina, jolloin kuopiolaiskaravaani kulkee Haminan Palloilijoiden vieraaksi. Sunnuntaina on vuorossa puolestaan kotipeli Vähänkyrön Viestiä vastaan.

Kuva: Saimi Airaksinen

Scroll to Top