Puijon Pesis painoi Manse PP:n siltaan

Puijon Pesiksen miesten ykköspesisjoukkue painoi lauantaina Manse PP:n siltaan joukkueiden keskinäisessä välieräsarjassa. Puijo voitti sarjan toisenkin ottelun ja on enää yhden voiton päässä superpesiskarsinnasta. Manse puolestaan pelaa elämästä ja kuolemasta sarjan kolmannessa ottelussa Tampereella sunnuntaina.

Puijo oli lauantaina selvästi Manse PP:tä parempi joukkue. Ottelu päättyi 2-0 (6-2, 4-3) ja Puijo oli vastustajaansa parempi myös ottelun tilastoissa. Se keräsi enemmän kolmostilanteita ja kärkilyöntejä kuin Manse. Puijon kärkilyöntiprosenttikin oli niukasti Mansen vastaavaa parempi. Puijon voitto ei siis tullut onnenkantamoisilla.

-Sisäpelissä teimme koviin paikkoihin kovia suorituksia. Saman rennon fiiliksen pitää jatkua sunnuntaina Tampereella, sanoi Puijon pelinjohtaja Jaska Huttunen.

Manse PP:n pelinjohtaja Mika Kulmala arvioi, että joukkue paransi otteitaan keskiviikon ensimmäisestä pelistä, mutta se ei vieläkään riittänyt. Kulmalan mielestä hänen joukkueensa pelaa alle normaalitason.

-Huomenna kuitenkin palaamme voittokantaan ja sen jälkeen sarja on tiukka, hän lupasi.

Puijo pelaa kauden tärkeimmissä otteluissa kauden ylivoimaisesti parasta peliään. Siihen on kaksi selvää syytä. Ensinnäkin joukkueen rosterin ja pelaajien roolien vakiintuminen niin sisällä kuin ulkonakin alkaa tuottaa kaivattua tulosta.

Toinen iso tekijä on lukkariksi Puijon joukkueeseen muutaman vuoden tauon jälkeen palanneen Mikko Lahtisen panos. Ulospäin näyttää siltä, että Lahtinen on päässyt Mansen pelaajien ihon alle. Se taas on hyydyttänyt vastustajan sisäpeliä kauden ratkaisuotteluissa.

-Lake tuo virtaa pukukoppiin ja rauhallisuutta kentälle, kiteytti Puijon ykköspalkinnolla palkittu Lassi Vuorela (kuvassa) joukkueen isähahmon merkitystä.

Lauantain ottelun ensimmäinen jakso pysyi tasaisena viimeiseen vuoropariin saakka. Juoksuja paukuttelivat Puijon kotiuttajajokeri Tommi Nissinen ja vastustajan kotiuttajajokeri Jarkko Paloniemi. Kumpikin sai tililleen kaksi lyötyä juoksua jakson puoliväliin mennessä.

Puijon karkumatka alkoi kolmannessa vuoroparissa, kun Vuorela löi kakkosjatkeelta läpi ja kärkietenijä Niko Asunmaa pinkoi kotiin kakkoselta. Neljännen vuoroparin aloittavalla Waltteri Hämäläisen linjaan suunnattu hermopallo painui koppareille asti linjamiesten räpylöiden alta ja peli oli jo 4-2.

Sinetti jaksolle tuli, kun Nissinen löi keskisaumasta Puijon viidennen juoksun. Ismo Huotari kotiutti vielä kentän parhaana palkitun Nissisen välilyönnillä Mansen kakkoskopparin Saku Suurnäkin nokan eteen.

Yhtä tasaista oli myös toisen jakson alkupuoli. Manse karkasi kolmannen aloittavalla 2-1 johtoon. Puijo vastasi vuoroparin tasoittavalla. Ensin Nissinen pudotti pallon väliin ja tasoitti tilanteen. Puijon toinen kotiuttajajokeri Teemu Nivala kotiutti neljä juoksua lyöneen ja kaksi tuoneen Nissisen.

Sen jälkeen Puijon pelinjohto harhautti onnistuneesti Mansen ulkokentän. Tyhjään kenttään muutaman kerran pudotettua Altti-Jussi Ronkaista ei otettukaan kopilla pois kentältä, vaan Tuomas Luukkonen vaihtoi miehen kakkoselle. Nestori Moisio purki ykkös-kakkostilanteen ja Puijolla oli käsissään yhden palon ajolähtö. Niko Asunmaa osoitti monipuolisuuttaan ja löi Ronkaisen kotipesän turviin loistavalla keskipompulla. Tilanne oli jo 4-2.

Mansen kavennus neljännen aloittavalla oli enää kosmetiikkaa ja Puijon ei tarvinnut pelata vuoroparin tasoittavaa.

Puijon voiton avain oli lähes virheetön ulkopeli. Palloja ei pomputeltu ratkaisevissa tilanteissa, vaan tarjolla olevat palot otettiin pois. Lahtinen lukkaroi takatilanteissa Mansen kotiuttajilta tehot pois, vaikka ykköspalkittuPaloniemi onnistuikin neljä kertaa. Esimerkiksi vahva kotiuttaja Ville Hotakainen ei lyönyt ainuttakaan juoksua.

Mansen parhaimmistoa oli Paloniemen lisäksi etenijäjokeri Juho Peltoniemi, joka meni liukkaasti kentälle. Kotipesään saakka hän kuitenkin ehti vain kerran.

Puijon onnistujia oli Nissisen, Vuorelan ja kakkospalkinnon saaneen Lahtisen lisäksi useita. Niko Asunmaa meni ensimmäisellä jaksolla hyvin kentälle. Toiselle jaksolle Manse nollatilanteessa muutti ulkokentän kuviotaan ja kentällemenopomppujen lyöminen vaikeutui. Asunmaa toi kuitenkin kolme juoksua. Samaan pääsi Antti Rinnevuori.

Waltteri Hämäläinen oli tehokas niin sisällä kuin ulkonakin. Paloja teki takapesille lyhyistä vaihtolyönneistä myös Nestori Moisio,

Sarjan kolmas ottelu pelataan Tampereella sunnuntaina kello 16. Neljäs ottelu pelataan tarvittaessa Kuopiossa tiistaina 21.8. kello 17.30. Jos viides ottelu tarvitaan, se pelataan torstaina 23.8. kello 17.30 Tampereella.

Kuva: Saimi Airaksinen

Teksti: Mauri Liukkonen

Scroll to Top