Puijottaret tähtäävät jatkopeleihin

Puijon Pesiksen naisjoukkue Puijottaret tähtää tälläkin kaudella suomensarjan lohkossaan neljän parhaan joukkoon ja sitä kautta jatkopeleihin. Tavoitteesta jäi viime kaudella puuttumaan vain yksi piste.

Uusia pelaajia alkavalle kaudelle on saatu kahdeksan. Viime kauden pelaajista osa lopetti ja osa siirtyi sarjatasoa alemmas maakuntasarjaan, jossa Puijottaret pelaa rennolla otteella. Pelinjohto ja valmennus on pysynyt samana, ulkopeliä johtaa totutusti Jussi Pulkkinen ja sisäpeliä Pasi Penttinen.

Jussi Pulkkinen, minkälaista taitoa uusilta pelaajilta löytyy?

– Useammalta tulijalta löytyy Superpesis-kokemusta, yhteensä jopa 600 ottelun verran. Joukossa on myös kaksi kertaa Suomen mestaruuden voittanut ja kuusi kertaa naisten Itä-Länteen valittu kapteeni Terhi Asikainen. Saimme joukkueeseen todella paljon kokemusta, jalkoja sekä lyöntivoimaa. Joukkue on ulkopelin näkökulmasta tasapainoisempi ja juoksuvoimaisempi, Pulkkinen kertoo.

Aikanaan Siilinjärven Pesiksessä ja Lapuan Virkiässä pelannut Terhi Asikainen päätti pidemmän tauon jälkeen jatkaa peliuraansa Puijottarissa.

– Omat pojat pelaavat Puijon Pesiksen junioreissa. Poikien kannustusjoukoissa olo herätti uudelleen kipinän pesäpalloon ja halun kokeilla pelaamista vielä näin vanhemmalla iällä. Jussi on tuttu jo pidemmältä ajalta, joten häneltä oli helppo kysyä, pääseekö harjoituksiin mukaan kokeilemaan, miten pelaaminen 14 vuoden tauon jälkeen onnistuu. Meillä on kasassa todella hyvä porukka, joista jokainen pystyy ratkaisemaan otteluita, Asikainen sanoo.

Talvikauden harjoittelu on mennyt hyvin.

– Koko talvi on harjoiteltu laadukkaasti ja monipuolisesti. Tällä olemme luoneet hyvät pohjat, joka näkyy tavoitteissamme. Lähdemme hakemaan voittoja ja pyrimme viemään asioita eteenpäin ilon ja kannustuksen kautta. Meillä on erittäin hyvä tekemisen meininki. Toivotaan, että tämä näkyy myös katsomoon, Asikainen jatkaa.

Entisten pelaajien kehitys näkyy myös arjessa.

– Pelaajat ovat kehittyneet joka osa-alueella, arjen tekemisessä on tapahtunut iso muutos. Viime kaudella otimme pieniä askelia, tällä kaudella olemme ottaneet isompia askelia niin fyysisellä kuin taktisellakin puolella. Fyysinen harjoittelu näkyy erityisesti siinä, että jo pari kautta pelanneiden pelaajien loukkaantumisherkkyys on aika pieni. Uusilla pelaajilla isoimmat haasteet ovat harjoittelu- ja pelitauot, päättää Penttinen.

Tekemistä on siis riittänyt, niin koti- kuin ulkomaillakin. Siirretään puheenvuoro seuraavaksi Puijottarien pelaajalle, Mira Kettuselle.

Kohti kesän pelejä

Puijon Pesiksen naisten suomensarjajoukkue eli Puijottaret kokoontui ensimmäisen kerran syyskuun lopussa yhteiseen palaveriin. Mukana joukkueessamme tällä kaudella on uusia kasvoja sekä meitä jo aiemmin PuPe:a edustaneita pelaajia. Uudistuneen joukkueemme lisäksi aloituspalaverissa käytiin läpi myös talven harjoittelun aikataulua, harjoituspelejä ja – meille pelaajille mieluisena yllätyksenä – etelän harjoitusleirin vaihtoehtoja.

Yhteiset harjoitukset joukkueena alkoivat lokakuun puolenvälin aikoihin. Harjoitteluumme kuului tuttuun tapaan fysiikka-, nopeus- ja lajiharjoituksia. Ensimmäinen, harjoituskauden virallisesti käyntiin polkaissut leiriviikonloppu Puijottarilla oli lokakuun loppupuolella. Marraskuun alusta lähtien pääsimme myös Kuopio-halliharjoitusten makuun. Viidestä kuuteen kertaa viikossa olevien harjoitustemme ja ”tavallisten” leiriviikonloppujen lisäksi meillä oli marras-joulukuun vaihteessa Sami Joukaisen luotsaama lyöntileiri, jossa lyöntimme pääsivät tarkempaan analyysiin yhteistuumin videolta ja lyöntitekniikoitamme korjattiin onnistunein tuloksin.

Ensimmäinen harjoituspeli pelattiin jo helmikuun alussa, kun köröttelimme todella sankassa lumipyryssä Lapualle. Vastustajana oli Lapuan Virkiän ja Vaasan Mailattarien joukkueiden yhdistelmä. Puijottaret esitti ensimmäiseksi harjoituspeliksi ihan kelvollisia otteita, vaikka paljon kehitettävää totta kai tässä vaiheessa kautta vielä jäikin. Seuraavat harjoituspelit pelattiin Kuopio-hallissa maaliskuun puolivälissä ja huhtikuun alussa. Niissä vastustajina olivat maaliskuun peleissä tälle kaudelle suomisarjaan noussut Viinijärvi ja Pattijoki. Huhtikuun vastustajamme olivat Jyväskylä ja ykköspesistä pelaava Joensuu.

Syksyllä, harjoituskauden olleessa vasta alullaan, sekä meidän joukkueemme että miesten edustusjoukkue sai tahollaan punnita paria eri vaihtoehtoa etelän leirin kohteeksi ja ajankohdaksi. Voittajaksi nousi Turkin Belek niin ajankohdan kuin muunkin sisällön ansiosta. Siispä odotellessa pesäpallokenttien sulamista lumien alta kävimme ottamassa tuntumaa ulkona harjoittelemiseen Turkin lämmössä. Leirillä mukana olivat Puijottarien lisäksi miesten edustusjoukkue sekä seuran taustahenkiköitä. Leirin järjestelyjen osalta suuri kiitos kuuluu Puijottarien taustojen lisäksi Deturille ja Puijon Pesikselle sekä niille tahoille, joille olemme päässeet talkoilemaan matkakassan kartuttamiseksi.

Huhtikuisena maanantai-iltana Puijottaret ja miesten joukkue sekä muut matkalle lähtevät kokoontuivat Kuopion lentokentälle kantamuksineen odottavissa tunnelmissa. Vaikka viikko tulisikin olemaan raskas harjoitusten suhteen, se on varmasti ollut meistä useammalle tämän talven kohokohta. Turkin leirimme urheilullinen osio sisälsi seitsemän lajiharjoitusta ja yhden fysiikkatreenin. Niiden lisäksi ohjelmaamme kuului monipuolisia aktiviteetteja, kuten yhteisruokailu hotellialueen ala carte-ravintolassa ja retki Antalyaan ja Düdenin vesiputoukselle. Vapaa-aikaa harjoitusten välissä ja iltaisin vietimme muun muassa uima-altailla rentoutuen tai korttia pelaten. Muutamat meistä kävivät myös Belekiä lähellä olevissa ostoskeskuksissa ja basaarialueilla shoppailemassa. Toiseksi viimeisenä leiripäivänä luvassa oli kisailuja yhdessä miesten joukkueen kanssa sekajoukkueilla. Paremmuutta ratkottiin jalkapallossa, beach volleyssa ja koripallossa enemmän tai vähemmän leikkimielellä.

Palattuamme Suomeen alkoivat kentät olla treenaamiskelpoisessa kunnossa, joten aloitimme ulkoharjoitukset ennen vappua. Ensimmäinen ja ainoa ulkona pelattu harjoituspelimme oli vapunpäivänä viileässä sadekelissä Jyväskylän Hippoksella. Tuloksena oli tasainen vääntö, joista ensimmäisen jakson voitto meille ja toinen Jyväskylälle. Tämä harjoituspeli jätti kehitettävää vielä mennessä kohti kauden pelejä, joten näin sarja-avauksen kynnyksellä odotamme innolla, mitä uutta joukkueemme vielä keksii 😉

-Miuku-

Puijottaret aloittaa kautensa kotiottelulla Ilmajokea vastaan sunnuntaina 19.5. Puijonlaakson pesäpallostadionilla pelattava peli alkaa klo 15.00. Tervetuloa kannustamaan Puijottaret voittoon!

Scroll to Top