Puijottarien joukkueen rakentaminen kohti tulevaa harjoituskautta ja kesää 2021 on hyvällä mallilla

Puijon Pesiksen naisten eli Puijottarien debyyttikausi Ykköspesiksessä ei päättynyt tuloksellisesti toivotulla tavalla, sillä kuopiolaisjoukkue jäi oman lohkonsa eli Pohjoislohkon viimeiselle sijalle. Uusi sarjataso toi joukkueelle omat haasteensa ja voitaneen sanoa, että ensimmäinen kausi Ykköspesiksessä oli opettelua sarjan tavoille.

Vaikka loppusijoitus Pohjoislohkon jumbona näyttääkin suorituksena heikolta, on muistettava katsoa tuloksen taakse. Lukuun ottamatta yksittäisiä poikkeuksia, Puijottaret pelasi paljon tasaisia otteluita koviakin joukkueita vastaan. Tästä yhtenä osoituksena oli Vaasan Mailattarien kaataminen kotikentällä Puijolla, joka lopulta eteni syksyllä aina Superpesis-karsintoihin asti.

Lisäksi, kun katsotaan runkosarjan pisteitä, voidaan huomata, että Pohjoislohkon sijat 5.- 8. olivat lopulta erittäinkin tasaisia. Puijottaret jäi ainoastaan yhden pisteen päähän Tyrnävän Tempauksesta, kolmen pisteen päähän Lappajärven Veikoista ja kuuden pisteen päähän Jalasjärven Jalaksesta. Yksittäiset tasaiset ottelut olisivat toisilla tuloksilla siis voineet kääntää vaakakuppia suuntaan tai toiseen.

Pohjoislohko oli kuluneella kaudella erittäin tasainen ja joukkueet pelasivat paljonkin ristiin keskenään. Vaikka piste-erot lohkon sisällä kasvoivat melko suuriksi, olivat joukkueiden väliset kohtaamiset kentällä usein tasaväkisiä. Samaa voitaneen odottaa myös tulevasta kaudesta 2021, joihin jokainen joukkue on jo valmistautumisen aloittanut.

Mikäli haluat palata vielä viime kauden tunnelmiin, on Puijon Pesis -aiheisessa podcastissa, PuPe-Castissa erillinen jakso, joka on pyhitetty Puijottarien kuluneelle kaudelle. Jaksossa vieraana on Puijottarien kapteenistoon kuulunut Siiri Pulkkinen, jonka kanssa käydään kattavasti läpi Puijottarien seurahistorian ensimmäinen Ykköspesis-kausi. PuPe-Castin löydät Suplasta ja linkki jaksoon löytyy alta.

PuPe-Cast – #14 Puijottarien menneen kauden läpiperkaus feat. Siiri Pulkkinen

Kaudesta jäi kuitenkin käteen myös paljon hyviä asioita. Yksittäiset pelaajat ottivat kauden aikana paljon kehitysaskeleita eteenpäin ja etenkin nuorten pelaajien hurjat kehittymiset olivat merkkejä hyvästä työstä harjoituskaudella. Seurayhteistyö Joensuun Mailan kanssa tarjosi monelle joensuulaiselle pelaajalle kovia pelejä Ykköspesiksessä ja sen myötä askeleita uralla eteenpäin. Mikään ei kuitenkaan koskaan ole täydellistä ja siksi JoMan kanssa on keskusteltu siitä, miten yhteistyötä voidaan kehittää entisestään.

Puijottaret on tehnyt syksyn aikana pelaajahankintoja ja lisäksi joukkueen taustajoukot vahvistuvat entisestään kohti seurahistorian toista Ykköspesis-kautta. Uusista pelaajahankinnoista ja ensi kauden pelinjohdosta tullaan tiedottamaan lähiaikoina. Viime kauden joukkueesta on kuitenkin myös lähtijöitä, kun Iiris Huotari, Salla Vertanen, Siiri Pulkkinen, Aurora Mäkinen sekä Salla Eteläpää suuntaavat uusien haasteiden pariin. Puijottaret kiittää koko viisikkoa panoksestaan Puijottarien ja kuopiolaisen pesäpallon eteen.

Tulevalla kaudella Puijottarien tavoitteet ovat ehdottomasti korkeammalla kuin menneen kauden suoritukset. Joukkuetta on pyritty vahvistamaan hyvillä täsmähankinnoilla ja edessä olevalla harjoituskaudella osataan varmasti keskittyä harjoittelussa oikeisiin asioihin.

Tulevan kauden joukkue tulee kokoontumaan ensimmäisen kerran tulevana viikonloppuna  23. – 25.10. ensimmäisen leiriviikonlopun merkeissä. Näihin aikoihin aletaan myös julkistamaan palasia tulevan kauden joukkueesta. Ota siis Puijottarien some-kanavat haltuun Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä @puijottaret niin pysyt ajan tasalla, kun uutisia julkaistaan!

Teksti: Miska Peltoniemi

Kuva: Saimi Airaksinen

Scroll to Top