PuPe ja SiiPe kohtaavat kesäkuussa jalkapallostadionilla

Pesäpalloilun kauden 2018 ensimmäinen Savon Derby pelataan perjantaina 15. kesäkuuta normaalisti jalkapalloseura KuPS:n kotikenttänä tunnetulla Kuopion keskuskentällä eli Savon Sanomat Areenalla. Tapahtumaan odotetaan yli 2000 katsojaa.

Miesten Ykköspesiksen savolaisjoukkueet Puijon Pesis ja Siilinjärven Pesis kohtaavat kauden 2018 ensimmäisessä Savon pesisderbyssä poikkeuksellisesti Savon Sanomat Areenalla Kuopiossa perjantaina 15.6. klo 18.30. Idea tapahtumaan syntyi Ykköspesiksen otteluohjelmasta.

– Ykköspesiksen otteluohjelmassa oli kolme paikallisottelua ja kolmannen ottelun pelipaikka tuli arpoa Kuopion ja Siilinjärven välillä. Me päätimme järjestää ”ylimääräisen” ottelun yhdessä isosti. Vastaavia tapahtumia on järjestetty Superpesisjoukkueiden toimesta Suomessa ja ulkomailla. Me haluamme tehdä tämän savolaisittain ja nostaa pesiksen profiilia Savossa, SiiPen toiminnanjohtaja Marko Heikkinen kertoo.

Savon Derby -nimeä kantava tapahtuma järjestetään yhdessä Puijon Pesiksen ja Siilinjärven Pesiksen toimesta. Ottelu on Puijon Pesiksen kotiottelu.

– Menot ja mahdolliset tulot sekä tehtävät jaetaan puoliksi. Tavoitteena meillä on saada tapahtumaan yli 2000 katsojaa, mutta emme pistäisi pahaksemme, jos savolaiset intoutuisivat rikkomaan Ykköspesiksen 2000-luvun katsojaennätyksen, joka on 3041 katsojaa (IPV-PuPe 3.7.2014). Haluamme myös tarjota yrityksille sekä ryhmille myös VIP-elämyksiä pesiksen parissa. Tapahtumaan on luvassa pesiksen lisäksi runsaasti oheisohjelmaa, Puijon Pesiksen puheenjohtaja Aleksi Eskelinen valaisee.

Lipunmyynti Savon Sanomat Areenalla pelattavaan Savon Derbyyn avautuu Vappupäivänä 1.5. klo 9.00

Ykköspesiksen runkosarja starttaa lauantaina 12.5. Puijon Pesis aloittaa kauden kotistadionillaan Lievestuoreen Kisaa vastaan ja SiiPe matkaa Ylivieskan vieraaksi. SiiPen ensimmäinen kotiottelu pelataan Mantun kenttäremontista johtuen 23.5.

Savolaisjoukkueet kohtaavat Ykköspesiksen runkosarjassa kesäkuun Keskuskentän paikallisottelun lisäksi tiistaina 3.7. Siilinjärvellä sekä keskiviikkona 18.7. Puijonlaaksossa.

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/499517867113140/

Päivitys 1.5.
Lipunmyynti Savon Derbyyn on avautunut osoitteessa lippuautomaatti.fi/savonderby

Scroll to Top