PuPe jatkoi voittoputkeaan Alajärven vieraana – Teemu Nivalalle viisi lyötyä

Hyvässä nosteessa oleva Puijon Pesiksen miesten ykköspesisjoukkue haki täydet sarjapisteet Alajärven Ankkureiden vieraana. Puhdas voitto irtosi aurinkoiselta Kitron pesäpallostadionilta jaksoin 0–2 (0–1, 4–8). Voitto oli kuopiolaisille jo neljäs peräkkäinen, ja se paranteli näin asetelmiaan Ykköspesiksen neljän parhaan joukossa.

Vieraiden sankariksi nousi viisi juoksua lyönyt jokerikotiuttaja Teemu Nivala. ”Kannuksen Harry Kane” vastasi myös avausjakson ainoasta juoksusta, kun kolmospuolelle suuntautunut lyönti siivitti Waltteri Hämäläisen kotiin toisessa vuorossa.

Teemu Nivala palkittiin Puijon parhaana.

PuPen ulkopeli oli edellisten otteluiden tapaan vahvaa, ja se kesti myös Alajärven vahvan hyökkäyksen ensimmäisessä vuorossa. Ensimmäisen jakson kolmannessa vuorossa mukaan mahtui myös yksi äärimmäisen harvinainen ”double-play” palojen muodossa, joka oli avausjakson ehkäpä suurin käännekohta.

Alajärven Juho Ihamäki löi 1-tilanteessa pallon takaa läpi, mutta PuPen kopparikaksikon Miro KähkönenValtteri Pirinen nopea toiminta petasi asetelmat yhdelle huikeimmista taittoheittojen sarjoista. Ensin Kähkösen ja Pirisen alustuksesta Erkka Gröhn poltti kunnaria yrittäneen Ihamäen kolmoselle ja kauden ensimmäistä otteluaan pelannut 3-vahti Niko Märsylä poltti vielä Ville Keltikankaan kotiin. Kaksi juoksua vaihtui kahdeksi paloksi ja Kitrolla oli yhtäkkiä hiirenhiljaista.

Toisella jaksolla Nivala avasi jälleen juoksuhanat, kun lukkari Atte Brandt tiputti polttoheiton kotipesän kynnyksellä ja Misa Märsylä toi avauspinnan. Alajärvi nousi tasoittavallaan tasoihin, mutta toisessa vuorossa PuPe onnistui peräti viidesti. Ensin Kasperi Laasonen kotiutti M. Märsylän ja hetken päästä Nivala löi kolmospuolelta läpi kahden juoksun arvoisesti. Kähkönen ja kolmospuolelta myös läpi lyönyt Pirinen nostivat vieraat jo 1–6-johtoon.

Kahden seuraavan vuoron aikana Alajärvi kiri tilanteeksi 4–6, mutta Laasosen ja Nivalan onnistumiset viimeisen vuoron kahden palon tilanteessa katkaisivat isäntien selkärangan. Näin toinen jakso PuPelle 4–8 ja kolme vieraspistettä plakkariin.

Seuraava peli odottaa jo nurkan takana tiistaina, kun PuPe saa Puijon pesäpallostadionille vieraakseen Sotkamon Jymy Jaguarsin. PuPe-vastuu -hyväntekeväisyysottelu alkaa klo 18.00.

Kuvat: Saimi Airaksinen

Scroll to Top