PuPe ryösti kotiedun välieräavauksessa

Puijon Pesiksen ja Tampereen Manse PP:n välinen Ykköspesiksen välieräsarja käynnistyi odotetun tasaisesti. PuPe nappasi avausottelusta arvokkaan 1-2 (3-1, 1-4, 0-3) -voiton ja ryösti kotiedun itselleen.

Runsaan vesisateen värittämä kamppailu käynnistyi tasaisesti ja hiukan tarkkaillen. Kotijoukkue Manse PP avasi pelin toisessa vuorossa ja latoi peräkkäin kolme juoksua hyvillä lyönneillä. PuPekin sai tilanteita kyllä luotua, mutta avausjaksolla tehot olivat kateissa. Ainoana kuopiolaisista onnistui Aki Tervo, joka kotiutti Mikko Niinikosken kolmannessa vuorossa. Tähän juoksut jäivätkin ja Manse PP vei avausjakson 3-1.

Toisella jaksolla PuPe sai tiivistettyä ulkopeliään piirun verran paremmaksi ja kotijoukkue jäi vähille tilanteille. Se käytti kuitenkin vielä jakson ensimmäisen paikkansa, kun Mika Ilkko löi välilyönnillä isännät johtoon. Toisessa vuorossa oli PuPen vuoro ottaa ottelun komento. Kokenut kolmikko Janne Korhonen-Tommi Nissinen-Aki Tervo nosti vieraat yhden sisävuoron aikana 1-3-johtoon. Jakson loppu olikin vieraiden hallintaa ulkopelissä ja se siirsi ratkaisun supervuoroon.

Superissa PuPe aloitti sisältä ja teki vahvaa jälkeä. Korhonen, Nissinen ja Tervo onnistuivat jälleen kovassa paikassa ja vieraat lähtivät ulkovuoroon melko turvallisesta 0-3-tilanteesta. Tampere ei omalla sisävuorollaan keksinyt lääkkeitä PuPen ulkokenttää vastaan ja näin isännät jäivät nollille. Tämä tiesi PuPelle ensimmäistä kiinnitystä välieräsarjan voittoon.

Voitto oli tilastojenkin valossa varmasti ihan ansaittu, sillä PuPe vei ottelun 3-tilanteet selkeästi 10-25. Seuraava ottelu pelataan tulevana keskiviikkona Puijonlaaksossa klo 17.30 alkaen. Paikkaan superpesiskarsinnoissa vaaditaan kolme voittoa.

Puijon Pesis I palkittu Antti Rinnevuori, II palkittu Janne Korhonen

Scroll to Top