PuPe selviytyi voittajana hurlumhei-matsista: Eipä oo hetkeen tullu oltua tällaisessa”

Puijon Pesis palasi takaisin miesten Ykköspesiksen sarjakärkeen voittamalla kotonaan Alavuden Peli-Veikot todella värikkäiden vaiheiden jälkeen 2–0 (8–4, 9–8).

Ottelussa sattui ja tapahtui kaikenlaista. Tärkein, eli voitto jäi kuitenkin Kuopioon, ja se tietysti maistui PuPe-leirissä. Vierailija APV piti PuPea molemmilla jaksoilla todella ahtaalla, eikä pistetilin karttuminen olisi ollut sillekään mikään vääryys.

Ottelu piti sisällään puolin ja toisin paljon räpylävirheistä koituneita juoksuja sekä muita pesävaihtoja. Välillä myös maila lenteli lyöjän käsistä ja saatiinpa aikaan myös muutama estämistilanne sekä yksi erikoinen tilanne viimeisen lyöjän suhteen.

– Todella erikoinen matsi. Eipä oo hetkeen tullu oltua tällaisessa. Meidän tunnetila ei ollut alussa kovin hyvä ja tehtiin paljon räpylävirheitä läpi ottelun. Lopussa tehtiin kuitenkin hieno nousu rinnalle ja ohi, PuPen parhaana täysin ansaitusti palkittu Niko Tuikka (1+4 lyötyä, 4 tuotua, 10/10 kärkilyöntiä) kertasi hämmästyneenä.

Tuikka oli ratkaisijan roolissa etenkin ottelun avausjaksolla. Alusta asti oli selvää, että PuPen lataus puolentoista viikon pelitauon jälkeen ei ollut parhaimmillaan. Ulkokenttä antoi muutamien virheiden sävyttämänä APV:lle ohjakset kolmannessa vuorossa, jossa se siirtyi 1–3-johtoon.

Tasoittavalla tilanne kääntyi nopeasti, kun ensin Tuikka löi kolmospuolelta läpi yhden juoksun arvoisesti ja heti perään Juuso Väisäsen lyönnillä peli tuli tasoihin. Samasta tilanteesta seuranneesta harhaheitosta isännät siirtyivät jo 4–3-johtoon.

Alavus nousi viimeisessä vuorossa vielä tasoihin, mutta hyvään lyöntiin päässyt Tuikka ratkaisi jakson yllättämällä palottomassa ajotilanteessa APV:n takakentän ja koko kenttä sai rullata rauhassa 8–4-jaksovoittoon.

[av_video src=’https://www.youtube.com/watch?v=7NTLp8KbvgU’ mobile_image=” attachment=” attachment_size=” format=’16-9′ width=’16’ height=’9′ conditional_play=” id=” custom_class=” av_uid=’av-123osgm’]

Mystinen ja juoksurikas toinen jakso 

Toisen jakson avaus lupasi myös hyvää, kun PuPe siirtyi heti kolmen juoksun johtoon 1+1 lyöneen, ja muutenkin läpi illan kovassa iskussa olleen Misa Märsylän johdattamana. 

Tilanne kääntyi kuitenkin nopeasti, kun Alavus iski peräti viisi juoksua omassa ensimmäisessä vuorossaan. Vuorossa hämmennystä aiheutti tilanne, jossa kirjuri-taulu-syöttötuomari -välillä oli sekaannusta viimeisestä lyöjästä. Neljännen juoksun lyönyt Antti Toivola (nro 5) olisi ollut kirjanpidon mukaan viimeinen lyöjä, mutta jostain sekaannuksesta johtuen numerolla 6 lyönyt Rasmus Teppo päästettiin vielä lyömään. Ja hän löi tilanteeksi 3–5 ennen vuoron vaihtumista.

APV johti toista jaksoa pahimmillaan jo 4–8, mutta PuPe osoitti jakson lopussa jälleen sitkeyttään. Kolmannessa vuorossa se tuli ensin kahden juoksun päähän, ja kirin huipensi Kasperi Laasonen, jonka hurja kahden juoksun niitti kakkosluukkuun toi PuPen tasoihin viimeisessä vuorossa. Eikä tämä loppunut tähän, sillä kahdella palolla Okko Räty löi pallon väliin ja PuPe siirtyi 9–8-johtoon.

[av_video src=’https://www.youtube.com/watch?v=aZsTMPdVmZ4′ mobile_image=” attachment=” attachment_size=” format=’16-9′ width=’16’ height=’9′ conditional_play=” id=” custom_class=” av_uid=’av-qse5iu’]

Tilanne ja vuoro päättyi puijolaisittain hieman nolosti, kun Rädyn kanssa juoksua villisti tuulettanut Seeti Surakka oli toisena ”lyöjänä” kotipesän sisällä ja tilanteesta tuomittiin kolmas palo.

Tämä ei kuitenkaan koitunut enää kohtaloksi, vaan PuPe sai nollattua APV:n viimeisen rynnistyksen. Näin pisteet värikkäiden vaiheiden jälkeen Puijolle.

– Oli kyllä mystinen toinen jakso. Järkyttävä määrä tehtiin räpylässä virheitä ja varsinkin ottelun alussa oltiin ihan unten mailla. Tärkein eli kolme pistettä kuitenkin saatiin, vaikkei oltu tänään hyviä, PuPen pelinjohtaja Jaska Huttunen summasi.

PuPe nousi takaisin sarjakärkeen yhden pisteen erolla Oulun Lippoon, joka hävisi keskiviikkona kotonaan Kannuksen Uralle. Juuri Kannus on PuPen seuraava vastustaja ensi viikon keskiviikkona.

 

Teksti: Ismo Huotari

Kuva: Saimi Airaksinen

Scroll to Top