PuPe taisteli takaisin voittojen tielle

PuPe taisteli takaisin voittojen tielle

Puijon Pesis aloitti kahden päivän vieraskiertueensa niukalla voitolla sarjanousija Jokioisten Koetuksen vieraana. Kolmen ottelun mittaiseksi venyneen tappioputken päättänyt ottelu päättyi kuopiolaisille lopulta jaksoin 1-0 (3-2, 2-2).

Alkukaudella PuPen ongelmana on ollut useasti ulkopelin haavoittuvuus, mutta lauantaina nimenomaan pitävä räpylä oli avain kahden pisteen voittoon. Kotijoukkue Jokioinen vei ottelun kolmostilanteet selvästi 18-9, mutta PuPe puolusti hyvin ja kaipasi lopulta voittoon.

Ottelun ensimmäistä juoksua saatiin odotella aina PuPen kolmannen tasoittavalle, jossa Teemu Nivala kotiutti Altti-Jussi Ronkaisen. Jokioinen nousi omalla viimeisellä sisävuorollaan vielä 2-1-johtoon, mutta PuPe ei luovuttanut ja se punnersi ensin tasoihin Tommi Nissisen saumalyönnillä ja kahdella palolla Ronkainen löi pallon merkistä väliin ratkaisten samalla jaksovoiton Kuopioon.

Toisen jakson startti oli myös vakuuttava, kun PuPe siirtyi heti kättelyssä 2-0-johtoon. Sisäpeli alkoi tämän jälkeen tökkimään ja jakson loppu oli enemmän puolustustaistelua ulkopelissä. Lopulta viimeiseen vuoroon edettiin 2-2-tasatilanteessa, jossa Jokioinen sai vielä kolme kotiutusyritystä. PuPen ulkokenttä hoiti tilanteet kuitenkin tyylikkäästi ja riemukas voitto merkittiin jaksoin 1-0.

PuPen ykköspalkinnon pokkasi yhden lyönyt ja kaksi juoksua tuonut Altti-Jussi Ronkainen. Kahden päivän turnee jatkuu sunnuntaina Pöytyän Urheilijoiden vieraana.

Scroll to Top