PuPe varmisti voitollaan pudotuspelipaikan

Puijon Pesis kaatoi vieraskentällä Lievestuoreen Kisan puhtaasti 0-2 (2-3, 1-4), ja kun pahimmat kilpailijat Ulvila ja Ylivieska menettivät pisteitä omissa otteluissaan, varmistivat kuopiolaiset paikkansa Ykköspesiksen jatkopeleissä.

Keskiviikon kamppailussa PuPen aseena oli molempien jaksojen vahva aloitus. Avausjakso käynnistyi hyvällä ulkovuorolla ja omalla tasoittavallaan PuPe latoi taululle kolme juoksua. Janne Korhonen löi ensin takaa läpi 1+1 juoksun arvoisesti ja hetken päästä Tommi Nissinen rokotti niin ikään takakenttää yhden juoksun arvoisella läpilyönnillä. Lievestuore pisti jakson kuitenkin tiukaksi nousemalla kolmannessa vuorossa juoksun päähän. Viimeisessä vuorossa PuPe kesti isäntien paineen ja jakso meni kuopiolaisille 2-3.

Kuten avausjaksolla, myös toisella PuPe oli terävänä heti alussa. Simo Vainikainen täräytti 1-tilanteessa pallon kolmosjatkeelta maisemiin kunnarin ja yhden tavallisen arvoisesti. Vainikainen toi tuplajuoksun hetkeä myöhemmin, kun hän karkasi Korhosen merkkaamattomalla välilyönnillä kotiin ja toi vieraiden kolmannen juoksun. Lievestuore sai omalla tasoittavallaan kavennettua pelin 1-3:een Petrus Heinosen lyönnillä.

Molemmat loivat jakson loppupuolella useita tilanteita, mutta vain Janne Korhonen onnistui lyömään juoksun. Näin jakso PuPelle 1-4 ja täysi pistepotti lähti Kuopioon – ilahduttavan suuren kuopiolaisen vierasyleisön riemuksi!

Voitto merkitsi samalla sitä, että PuPe etenee Ykköspesiksen välieriin ja on varmuudella vähintään neljäs runkosarjassa. Kuopiolaisilla on jäljellä yksi ottelu – ensi viikon torstaina 11.8. päätöskierroksella  kotikentällä vastaan asettuu Joensuun Maila.

Scroll to Top