PuPelle rutkasti lisää tulivoimaa try-outille – Toropainen pitkään sivussa

Puijon Pesis vahvistaa miesten ykköspesisjoukkueen lyöjäarsenaalia solmittuaan loppukevääseen asti ulottuvat try-out -sopimukset Toni Toivasen, Ville-Veikko Korhosen ja Mikko Lukkarin kanssa. Koko kolmikko liittyi joukkueen mukaan viime viikonloppuna pidetyn talvikauden kolmannen leiriviikonlopun yhteydessä.

Uuden lyöjäjokerikandidaatin kartoittaminen tuli joulukuussa ajankohtaiseksi, kun selvisi, että viime kaudella hyvät tehot jokeripaidassa iskenyt Antti-Jussi Toropainen joutuu loukkaantumisen takia kuukausiksi sivuun. Kiteeläislähtöinen Toropainen, 27, oli viime kaudella Ykköspesiksen runkosarjan lyöjätilaston viides. 19 ottelussa mies painoi komeat 3+42=45 lyötyä juoksua ollen PuPen paras kotiuttaja.

Kolmen uuden pelimiehen saapuessa kovaa kilpailua pelipaikoista on siis luvassa. Puijon Pesiksen oma kasvatti Toni Toivanen, 29, on savolaiselle pesisyleisölle hyvinkin tuttu nimi, sillä hän on pelannut koko aikuisuransa Siilinjärven Pesiksessä eri sarjatasoilla, mm. neljä kautta Ykköspesistä ja kolme kautta Superpesistä. Menneellä kaudella Toivanen pelasi Superpesiksessä yhteensä 34 ottelua kirjaten 0+7 lyötyä, kuusi tuotua ja 91 kärkilyöntiä.

Sotkamon Jymyn kasvatti Ville-Veikko Korhonen liittyy PuPen harjoitusvahvuuteen.

Uusista tuttavuuksista Ville-Veikko Korhonen, 25, on Sotkamon Jymyn kasvatti. Hän pelasi viime kaudella alkukesän Kajaanin Pallokerhossa miesten Suomensarjaa, mutta loppukaudeksi paikka löytyi Siilinjärven Pesiksen superpesisjoukkueesta. ”V-V” ehti pelata SiiPen paidassa runkosarja ja karsintasarjat yhteenlaskettuna 14 ottelua, joissa mies löi tehot 0+13.

Nähdäänkö Mikko Lukkarin tuuletuksia kesällä PuPen paidassa?

Kolmas vahvistus lyöjäpuolelle on 21-vuotias Mikko Lukkari, joka on pelannut koko uransa kasvattajaseurassaan Sotkamon Jymyssä. Viime kaudella ”Luigi” löi Suomensarjassa 18 otteluun hurjat tehot 3+60=63, joilla irtosi pohjoislohkon lyöjätilaston voitto. Kovalyöntinen Lukkari on pelannut myös Ykköspesistä kolmella kaudella, joista parhaalla mies löi 0+28 juoksua Jymy Jaguarsille.

 

Kuvat: Saimi Airaksinen

 

Scroll to Top