Tahmea sisäpeli jätti paljon kysymysmerkkejä – PuPelle vain piste uuden kotistadionin avauksesta

Tahmea sisäpeli jätti paljon kysymysmerkkejä – PuPelle vain piste uuden kotistadionin avauksesta

Puijon Pesis ja Oulun Lippo ovat vuosien varrella tarjonneet lukuisia herkullisia ja kovatasoisia klassikko-otteluita miesten Ykköspesiksessä, mutta valitettavasti perjantai-illan koitosta ei voida luokitella tähän joukkoon.

Puijon upouuden Osuma Areenan avajaisottelu oli varsin heikkotasoinen näytös etenkin sisäpelien osalta, johon oman mausteensa toki antoi vain vajaan kymmenen asteen lämpötila, joka söi tehoja lyönneistä.

Nuorennusleikkauksen tähän kauteen kokenut Lippo oli vähäjuoksuisessa ottelussa karvan verran parempi ja se ansaitsi isomman pistesaldon 1–2 (3–2, 0–2, 0–1) -voitollaan. Sisäpelin nihkeydestä kertoo parhaiten koko ottelun 3-tilannemäärät, jotka Lippo voitti 7–6. Tappio päätti PuPen neljän ottelun voittoputken.

Molempien joukkueiden ulkopeli toimi puolestaan läpi ottelun varsin korkealla tasolla, mutta mukaan mahtui myös hurjan paljon erikoisia virheitä sisäpelissä.

Avausjaksolla PuPe aloitti terävästi ja siirtyi heti ensimmäisessä sisävuorossaan 1–0-johtoon Mikko Lukkarin kotiutettua Miro Kähkösen. Lippo vastasi seuraavassa vuorossa lyöjäjokeri Jussi Partasen illan ensimmäisellä onnistumisella ja pisti pelin tasoihin.

Lippo siirtyi johtoon neljännen aloittavallaan, kun Partanen löi viimeisenä lyöjänä viimeisellä lyönnillään pallon kolmosluukusta läpi yhden juoksun arvoisesti.

Jaksovoitto näytti jo jäävän vierailijoille, mutta PuPe onnistui kahdella palolla rakentelemaan vielä ajotilanteen Toni Toivaselle, joka onnistui kotiuttamaan Misa Märsylän komealla välilyönnillä.

Seuraavassa tilanteessa nähtiin jakson ratkaisu, kun Toivasen näpäytyksestä seurannut polttoheitto karkasi kolmospesältä ohi ja Seeti Surakka kirmasi PuPelle voittojuoksun.

Tähän PuPen ilonaiheet ottelussa jäivätkin. Sisäpeli ei lähtenyt pyörimään millään ja varsinkin kärkikaksikolla Eemil Salminen (kärkilyönnit 1/6) ja Nestori Moisio (1/7) oli hankala päivä.

Ennen peliä kokoonpanosta tippuneen Ville Pietisen poissaolo jätti rosteriin ison aukon. ”Piden” tilalle kokoonpanoon murtautui vasta 16-vuotias Martti Rönkä, joka teki debyyttinsä Ykköspesiksessä.

Lipolle riitti toisen jakson voittoon kaksi komeaa välilyöntiä, joista vastasivat Topi Korhonen ja vielä viime kaudella PuPea edustanut Veeti Venäläinen.

Supervuorossa oululaisten ratkaisujuoksun löi illan kolmannen onnistumisensa saanut Jussi Partanen, joka kotiutti välilyönnillä hienon pelin pelanneen etenijäjokeri Jan Hankalan (6/6)

PuPe on kuuden ottelun jälkeen tasaisessa sarjassa neljäntenä 12 pisteellään. Se kohtaa ensi keskiviikkona kotonaan Alavuden Peli-Veikot klo 18.

Kuva: Saimi Airaksinen

Scroll to Top